5 syytä, miksi lapset eivät ole motivoituneita terapiassa (ja miten se voidaan muuttaa!)

Tunnustus: Vaikka rakastankin sitä, on yksi suuri haaste, jonka olen kohdannut ja kohtaan yhä tänäkin päivänä. Aivan oikein, motivaatio. Tai pikemminkin sen puute. Riippumatta siitä, kuinka aito ja empaattinen olen, kuinka monta hienoa peliä tuon mukanani, kuinka monta kuumaa kaakaota teen heille tai kuinka monta tarraa jaan, törmään silti lapsiin, jotka mieluummin tuijottaisivat seinää kuin olisivat toimistossani. Jotkut saattavat jopa tehdä mieluummin läksyjä. Oikeasti…

Alkuaikoina terapeuttina otin sen henkilökohtaisesti. Ajattelin, että se liittyi jotenkin taitoihini ja kykyyni muodostaa työsuhteita. Kyseenalaistin jopa sen, olinko oikea ammattilainen. Voitte siis kuvitella, miten helpottunut olin, kun sain tietää, että motivaation puute oli itse asiassa yleinen ongelma nuorten asiakkaiden keskuudessa. Ja että monet terapeutit (jopa todella kokeneetkin!) kohtasivat samanlaisia haasteita.

Järkyttävä tilasto

Journal of Clinical Child & Adolescent Psychology -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan noin 40 prosenttia nuorista asiakkaista keskeyttää terapian ennenaikaisesti. Tämä on huikea luku, ja se kertoo meille jotain ratkaisevaa: jos lapset ja nuoret eivät ole motivoituneita, he eivät pysy mukana. Jos he eivät pysy mukana, emme voi auttaa heitä.

Ymmärrys perimmäisistä syistä

Paljon pohdittuani, luettuani ja tehtyäni paljon virheitä matkan varrella olen löytänyt viisi keskeistä syytä siihen, miksi lapset eivät ole motivoituneita terapiassa. Ja usko pois, ne eivät ole sitä, mitä luulet. Tässä blogissa saat uutta tietoa todellisista syistä, miksi monilta lapsilta puuttuu motivaatio. Löydät myös joitakin yksinkertaisia mutta tehokkaita muutoksia, joilla voit saada heidät sitoutumaan paremmin.

Mieti lukiessasi asiakasta, jonka kanssa työskentelet ja jolla ei ole motivaatiota. Päteekö jokin alla olevista syistä asiakkaasi kohdalla? Millaisia, jos mitään, ajattelutavan muutoksia voit tehdä työskentelyssäsi tämän asiakkaan kanssa, jotta hänen motivaatiotaan voitaisiin lisätä? Äläkä ujostele – kerro ajatuksesi ja mahdolliset kysymyksesi alla olevissa kommenteissa.

1. He eivät pyytäneet sitä

Olkaamme tosissamme: lapset eivät herää yhtenä aamuna ja sano: ”Tiedättekö, mitä minä tarvitsen? Hyvän terapeutin.” Ei. Heidät raahataan yleensä terapiaan hyvää tarkoittavien vanhempien tai koulujen toimesta, jotka toivovat voivansa korjata jonkin ongelmallisen käytöksen. Ehkä lapsi lyö pikkuveljeään tai valehtelee oikealle ja vasemmalle. Opettajat saattavat ehdottaa terapiaa, koska lapsi häiritsee luokkaa tai ei ole sosiaalinen välitunnilla. Kuvittele, että sinut lähetettäisiin yhtäkkiä neulontakurssille, koska jonkun mielestä stressitasosi on liian korkea. Et pyytänyt sitä, et halua sitä, etkä näe siinä mitään järkeä. Juuri näin lapset suhtautuvat terapiaan. Se on alusta alkaen vastarintaa. He eivät ole kiinnostuneita toisten asettamista tavoitteista, jotka usein liittyvät siihen, että heitä on helpompi hallita, eivätkä niinkään siihen, että heidän omia tarpeitaan tai toiveitaan käsiteltäisiin.

2. Todellinen ongelma ei ole heissä

Joskus todellinen ongelma ei olekaan lapsi. vaan heidän ympärillään pyörivä sotkuinen perhedynamiikka. Lapsista tulee usein perheen stressin tai toimintahäiriöiden oireita. Avioliitto-ongelmat, mielenterveysongelmat tai ratkaisemattomat perhetraumat voivat näkyä lapsen käytöksessä. Sen sijaan, että puututtaisiin näihin taustalla oleviin ongelmiin, on helpompaa leimata lapsi ongelman aiheuttajaksi ja lähettää hänet terapiaan. Tämä on klassinen syntipukki-skenaario, jossa lapsesta tulee tunnistettu potilas. Lapset eivät ole tyhmiä; he aistivat, kun heitä käytetään häiriötekijänä isommista asioista. On vaikea olla motivoitunut, kun syvällä sisimmässään tietää, ettei kyse ole itsestä. Terapeutteina saatamme kannustaa vanhempia laulamaan Taylor Swiftin mukana: ”Minä tässä, hei! I’m the problem, it’s me!”. Koska joskus ongelma ei olekaan lapsi, vaan perhedynamiikka, joka kaipaa tarkempaa tarkastelua.

3. Se on tylsää

Ei millään pahalla, mutta istuminen huoneessa aikuisen kanssa, joka pyytää sinua puhumaan tunteistasi, on… miten sanoisimme tämän kauniisti? TYLSÄÄ! Perinteinen terapia voi olla tylsää lapsille, koska se on aikuisten aikuisille suunnittelemaa. Lapset ovat täynnä energiaa, uteliaisuutta ja halua tutkia. Monet terapeutit odottavat lasten istuvan paikallaan ja puhuvan tunteistaan kuin pienikokoiset aikuiset. Lapset kuitenkin kommunikoivat leikin, taiteen ja luovuuden kautta. Terapian on oltava dynaamista, mukaansatempaavaa ja joskus jopa hauskaa, jotta heidän mielenkiintonsa säilyy. Kyse ei ole siitä, että istunnoista tehtäisiin pakohuoneita tai VIP-paikkoja Billie Eilishin konserttiin, vaan siitä, että löydetään tapoja luoda yhteyksiä, jotka vastaavat heidän maailmaansa. Vuorovaikutteiset aktiviteetit, joissa lapsia kehotetaan tutkimaan omia vahvuuksiaan ja arvojaan, voivat piristää asioita ja tehdä istunnoista hauskempia.

4. He olisivat mieluummin muualla

Muistele lapsuuttasi. Istuisitko mieluummin huoneessa puhumassa ongelmista ja tunteista vai olisitko ulkona leikkimässä kavereidesi kanssa, katsomassa TikTokia tai syömässä tuplatäytteistä pizzaa? Juuri niin. Lapset olisivat mieluummin missä tahansa muualla kuin terapiassa. Kyse ei ole motivaation puutteesta, vaan tärkeysjärjestyksestä. Lapsilla, joiden kanssa työskentelemme, on aktiviteetteja, kiinnostuksen kohteita ja ystäviä, joita he rakastavat. Ajatus näiden uhraamisesta tunnin terapian vuoksi ei ole kovin houkutteleva. Oletko koskaan yrittänyt järjestää tapaamisia vanhempien tai opettajien kanssa sellaisina aikoina, jotka eivät häiritse heidän kiireistä elämäänsä? Se on haastavaa! Motivoitunut lapsi on sellainen, jonka mielestä terapia sopii hänen elämäänsä, ei päinvastoin.

5. Et vain tajua heitä

”Ugh, sinä et vain tajua sitä! Ei se mitään, en tiedä…”. Kuulostaako tutulta? Yhteyden luominen lapsiin edellyttää aitoa uteliaisuutta ja kunnioitusta heidän ainutlaatuisia kiinnostuksen kohteitaan ja tarinoitaan kohtaan. Kuka lapsi tai teini-ikäinen haluaa avautua jollekin vanhalle äijälle, joka ei ole koskaan pelannut Minecraftia tai Robloxia? Meidän tehtävämme on liittyä lasten kanssa heidän maailmaansa, joka on hyvin erilainen kuin meidän maailmamme. Tämä voi tarkoittaa TikTok-tanssin opettelua, Percy Jacksonin asiantuntijaksi tulemista ja toisinaan vain läsnäoloa ilman tavoitteita. Lapsen mielen ja hänen puhumansa kielen ymmärtäminen on ratkaisevan tärkeää aidon yhteyden luomiseksi. Ilman tätä terapia tuntuu turhalta ja irralliselta.

Asioiden ravistelu

On helppo turhautua, kun lapset ja nuoret, joiden kanssa työskentelemme, vaikuttavat täysin epämotivoituneilta. En osaa edes laskea, kuinka monta kertaa olen halunnut nostaa kädet pystyyn tiettyjen asiakkaiden kanssa, jotka ovat yhtä motivoituneita kuin laiskiainen laiskana iltapäivänä. Kun pidämme nämä syyt mielessämme, voimme ymmärtää näitä asiakkaita paremmin ja löytää keinoja, joilla työskentely heidän kanssaan on helpompaa ja tehokkaampaa.

Tämä on siis kehotus ravistella asioita hieman. Vaihdetaan jäykät tuolit mukaviin pehmopatjoihin ja vaihdetaan kliiniset kysymykset kiinnostaviin ja hauskoihin, luoviin aktiviteetteihin. Kun terapia ei tunnu niinkään askareelta vaan enemmän seikkailulta, lapset ja nuoret tutkivat todennäköisemmin tunteitaan ja asettavat omia tavoitteitaan. Astutaan heidän maailmaansa, puhutaan heidän kieltään (*bonuspisteitä, jos tiedät, mitä ”vibe check” tarkoittaa!) ja katsotaan, miten motivaatio käynnistyy. Kyse ei ole lasten tai nuorten muuttamisesta, vaan lähestymistapamme muuttamisesta.

* ”Vibe check” on TikTok/Twitter-slangia, jolla mitataan jonkun mielialaa. Yllätä lapset käyttämällä termiä seuraavalla istunnollasi saadaksesi tuntumaa heidän vireeseensä ja ollaksesi siisti, ”mukana oleva” terapeutti.